Miten teen sinut onnelliseksi, osa 2

Miten teen sinut onnelliseksi, osa 2

Hevostani ei tehdä onnelliseksi hakemalla se kolmena päivänä peräkkäin päiväksi sisälle talliin, etteivät kaviot pehmenisi märässä maassa liikaa. Ei ole kuulemma hevosen hommaa seisoskella kokonaista päivää sisällä. Ei edes puolta. Paitsi, jos asianomainen on ehtinyt kyllästyä seisomaan polvia myöden mudassa ja pyytää sisälle itse. Onnellisuus on suhteellinen käsite ja… pelkästään jo käytännön syistä… pitkäntähtäimen suunnitelma.

Ymmärtääkseni onnellisen hevosen merkittävimmät tekijät ovat ruoka, kaverit ja liikunta. Jos näiden lisäksi halutaan syvempää kontaktia ihmiseen, kannattaa hepan kanssa toisinaan vähän hengailla. Sillä tavalla, ettei ihminen aina assosioituisi automaattisesti pelkästään työntekoon ja suorittamiseen. Ihminen voi olla hyvä tyyppi pelkästään olemalla ihminen, ja hevonenkin saa mahdollisuuden olla -suorittajan sijaan- vain hevonen.

Yhteisen tekemisen ohessa on fiksua viljellä hyvää energiaa. Tunnelman kannattelu taitaa tosin jäädä enemmän ihmisen harteille, sillä hevonen tarttuu mielellään vain rutiininomaisiin toistoihin eikä varsinaisesti osaa ehdottaa itselleen mitään vaikeita tehtäviä. Syy-seuraus –suhteet eivät ole ehkä ihan niin kristallinkirkkaita hevoselle kuin ihmiselle. Eivätkä ne välttämättä ole kovin selkeitä aina ihmisellekään.

Suorassa suhteessa hevosen onnellisuuteen toimii, ihmisen asettaman pyynnön läpimenemisen jälkeinen, paineen poisto. Täsmälleen oikea-aikaisesti, nopeasti ja riittävän pitkään suoritettuna myötäys selkiyttää hevoselle mitä tavoiteltiin ja että siinä onnistuttiin. Oikean hetken haistaminen ei tosin edes toistojen kautta ole kovin helppoa. Olen todennut, että osatakseen onnellistaa hevosta, pitää kouluttaa ensin itsensä.

Työskentelyn oheen lomittuvat tauot lisäävät onnellisuutta. Tauot tasaavat suorituspaineita, mutta niiden aikana olisi kuitenkin suotavaa säilyttää keskinäinen kontakti. Heppamaailmassa ei edes rentoutuminen ole helppoa. Pitää olla yhtä aikaa jämäkkä ja luotettava johtohahmo, jota kohtaan olisi helppo tuntea hillittyä kunnioitusta sekä olla hevoselle tilaa antava rento hengailija. Näytellä siis samaan aikaa sekä ryhdikästä että huolettoman ryhditöntä.

Työskentelyn välissä rentouttavat lepohetket voi yhdistää tilan antamiseen niin, että kävelee välillä ihan konkreettisesti hevosesta poispäin. Siten, ettei ole kaiken aikaa etukenossa hevosta kohden. Eikö johtajahevosilla ole -asemaansa korostaakseen- tapana laskea pää alas ja kävellä kohti. Tällöin arvoasteikossa alempana oleva hevonen peruuttaa eli väistää. Sama pätee ihmisen ja hevosen suhteeseen, eli poispäin käveleminen toisinaan kannattaa. Koska hevonen puhuu vain hevosen kieltä… eikä suurella todennäköisyydellä ole edes ajatellut aloittaa ihmisen kielen opintoja… lisääntyy hevosen onnellisuus, kun se ymmärtää mitä sille elekielellä puhutaan.

Makupalojen tarjoileminen edesauttaa erilaisten temppujen suorittamista. Useimmat tuntemani hevoset ovat persoja kaikelle, joka maistuu ruualle. Omani ei meinaa pysyä sukissaan, jos tiedossa on jonkin sortin ruokapalkintoja. Hän esittelee koko temppurepertuaarinsa, ja toivoo, että jokin niistä olisi se, mitä pyydetään. En kuitenkaan suosi makupaloilla mielistelyä onnellisuuden nostattamiseksi. Kun niitä jaellaan, tulee herkun olla selkeästi kiitos. Niitä ei röyhkeästi vain oteta.

Olemme tie onnellisuuteen –teemassamme vasta alkutaipaleella, vaikka omasta mielestäni jo melko onnellisia olemmekin. Projekti etenee hitaasti, sillä yritän olla vaatimatta liian paljoa kerralla. Tai liian montaa asiaa samalla treenikerralla. Yritän muistaa myös kiittää, ja että kiitoksillakin on sävynsä. Tai ainakin niihin kannattaa yrittää luoda sellaisia. Omassa repertuaarissani on usein käytössä: Hyyyvä!, Hiiieno! ja Taitava! Kiitos-sanaa voi pitkittää, kun tehtävä on suoritettu hyvin ja se voidaan lopettaa. Kiittäminen lyhyemmin ja kannustavammin toimii luontevasti tehtävän vielä jatkuessa. Ehkä.

Kuinka minä sitten kysyn hevoselta: Miten sinä näet asioidemme olevan ja miten jäsennät tekemisemme? Mikä on mukavaa ja mikä on ihan perseestä? On ehkä aika istuutua kahdestaan alas neuvottelemaan asiasta. Kyykistynyt ihminen näyttäytyy hevoselle kuulemma pienenä ja vaarattomana. Itse asiassa kokeilinkin jo istumista hevosen seurana karsinassa. Kirjoitin jakkaralla päiväkirjaa, hevonen käänsi perseensä naamani eteen ja alkoi nukutella. Jäi epäselväksi, oliko se vastalause karsinahengailulle vai luottamuksen osoitus, etten ole kovin paha vihollinen, kun minua ei pidä sen enempää vahtia.

Taidan tietää teoriassa miten teen hevosesta hitusen onnellisemman… mutta käytännössä en osaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *