Raahustus

Raahustus

Ensi-illasta kotiin kulkeutuminen on muuttunut raahustukseksi. Aiemmin kirmattiin lähimpään… tai mihin tahansa yökerhoon… ja vasta aamulla kotiin. Nyt baariloihin könyäminen ei kiinnosta, koska:

A) Ne on niin nähty

B) Seurue hajoaa kuin haulikon panokset

C) Kenen tahansa kanssa juttelet, joudut huutamaan, muttette silti kuule toisianne

Baarin positiivinen puoli olisi tanssilattia, mutta ensin korkkareilla tanssimalla kipeiksi saaduilla jaloilla on hankalampi köpötellä kotiin. Eikä taksiakaan raaski.

Nykyään on kätevämpi asennoitua heti kättelyssä ottamaan kahdet vaatteet mukaan kemuihin. Ne, joilla juhlit ja ne, joilla siirryt kotia kohden. Siinä vaiheessa kun muut alkavat kompuroida baarin suuntaan, voi vaihtaa lämpöisemmät housut, pitkähihaisemman paidan, matalakantaisemmat kengät, villaisemman huivin, hanskat ja pipon, nauttia vielä ulkovaatteet päällä pikana parin tuopin verran ilmaista viiniä ja kerätä mahdolliset ensi-iltalahjuksensa sekä muiden kuivamaan jääneet kukat ja alkaa raahustaa kotiin päin.

Koska kantamuksia on kaksine vaatekertoineen ja muineen kertynyt illan mittaan toisenkin kassin verran, on eteneminen hitaahkoa. Etenkin, kun kävellessä pitää samanaikaisesti puhelimelta yrittää lukea näytelmän ensimmäisiä arvosteluja ja videoklippejä sekä sosiaalisen median vastakommentteja. Koska valmiiksi jo väsyttää, eikä se viimeinen pari tuoppia pikaviiniäkään auta asiaa yhtään, on etenemä paikoin olematonta. Nykyisin… lämpimällä ja tyynellä kelillä… on tapanani hairahtua poikkeamaan matkan varrella oleville tutuille pihoille ja puistoihin vähän mietiskelemään.

Raahustus ensi-illasta kotiin ei ole ongelmallinen pelkästään väsymyksen, vaatetuksen tai kantamusten suhteen. Kotimatkasta tekee raskaan ennen kaikkea sen vaativa rooli tietynlaisena siirtymävaiheena. Kotimatka tarvitaan tilanteen nollaamiseen. Paneutumiseen ajatukselle, kuinka tästäkin ensi-illasta selvittiin hengissä, vaikka koville otti. Mitä draamemmaksi urakehitys on mennyt, sitä henkisesti raskaampaan on palautuminen. Aina ei pelkkä kotimatkakaan riitä.

Projektiluonteisessa työssä tehdään matkaa yhdessä työryhmän kanssa. Tavoitellaan kaikin keinoin samaa päämäärää, ja siihen päästessä ollaan porukalla ihan voittajia. Uudessa projektissa tutustutaan uusiin ihmisiin, jotka kulkevat hetken matkaa rinnalla ja siirtyvät sitten uusiin tehtäviin jonnekin toisaalle. Kotimatkaraahustuksen yhtenä merkittävimpänä tarkoituksena on yrittää päästää irti heistä, jotka eivät enää jatka saman työn parissa. Raahustus on haikeaa puuhaa.

Muutos on asennoitujalle aina pahasta. Projektin valmistuttua ja muututtua pikkuhiljaa rutiiniksi, alkaa työn puitteissa kokonaan uusi vaihe. Luomisen tuska on ohi. Käteen jää valmis juttu ja kotimatkalla katkenneet ensi-iltaruusut. Tummat silmänaluset ja -kauniisti sanoen- lievät silmäpussit… joista osa johtuu liiallisesta suolaisen ensi-iltaruuan nauttimisesta. Loput jostain muusta.

Missä ovat ne ajat, kun ensi-ilta oli vielä iloinen asia. Juhlan paikka, erävoitto ja mahdollisuuksia täynnä oleva ilta, jolloin tanssittiin ja seurusteltiin jatkojen kera aamuun asti. Jokaista drinkkiä ei laskettu, eikä ollut mitään väliä kuinka korkeilla koroilla iltansa vietti. Ne ensi-illat taisivat olla iloisia farsseja, komedioita ja musikaaleja, sillä niiden jälkimainingeissa oli muutakin kuin kärsineen näköiset ruusut, seuraavan päivän väsähtänyt olo ja ikävä työsarkansa ensi-iltaan päättäneitä työkavereita kohtaan. Ensi-ilta ei ole välttämättä yhtään iloinen asia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *