Seilissä

Seili

Seilin saaren asukkailla oli lepranhoitokeinona lupa viinantislaukseen. Viinaa myytiin ohikulkeville merimiehille ja päädyttiin olemaan seilissä… pikkuisen enemmän hutikassa. Emme olleet viinanhakumatkalla, kun kuulas ja aurinkoinen syyskuun puolenvälin päivä pakotti meidät purjehduspiipahdukselle tähän Nauvolaiseen saareen. Koska tuuli oli olematon, ajelimme Turusta koneella kahden ja puolen tunnin matkan kohteeseen. Saaren ruotsinkielinen nimi –Själö- tarkoittaa hyljesaarta. Hylkeistä ei ollut saaren liepeillä tietoakaan, mutta kotimatkalla sellainen pulpahti yllätykseksemme pintaan veneen vieressä Airiston väylällä, melkein Turussa.

Pienehkö, noin 1,5km x 2,5km, kokoinen saari on tänä kesänä ollut nosteessa. Siellä on alettu järjestää opastettuja kierroksia ja majoitusta sekä pyörittää ravintolaa. Saaristomatkailijat ovat löytäneet kohteen hyvin, sillä sinne pääsee kätevästi myös yhteysaluksella parin tunnin siivuna Turusta ja puolen tunnin pätkänä Nauvosta. Saaren paljonpuhuva, synkkä historia avautuu kerros kerrokselta.

Seilissä toimii nykyään matkailupalveluiden lisäksi Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos, joka sai vuonna 1851 rakennetut uusklassiset kivirakennukset haltuunsa vuonna 1964. Yliopiston tutkimuslaitoksen syynissä ovat mm. sää, meriveden suolapitoisuus, planktonit ja punkit. Seili on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja on luonnonsuojelualue, jonka flooraan kuuluu niin suojeltuja kuin silmälläpidettäviä lajeja. Ketoneilikka on yksi niistä. Kasvimaailmaan viitattuna, on silmälläpidettävä aivan uusi sana henkilökohtaisessa sanavarastossani.

Syyskuisessa auringonpaisteessa saaren tunnelma on hauras. Ensisilmäyksellä Seilin maisemassa on nähtävillä pähkinäpensaslehtoja ja kallioketoja. Luonto on samaan aikaan karu, mutta vehreä. Hyvin saaristolaistyylinen, vaikka ollaan naurettavan lähellä mannerta. Kaikkialla on eläinten laitumia. Syyskuulla tosin jo tyhjiä, mutta pienellä tutkimustyöllä selvitin, että paikalla ollessaan, laidunten asukit ovat nautaeläimiä.

Seilissä on ollut pysyvää asutusta keskiajalta lähtien. Saaren synkempään historiaan siirryttäessä, päädytään vuoteen 1619, jolloin toimintansa siellä aloitti Leprasairaala. `Syrjäinen´ saari sijaitsi kätevästi Turku-Tukholma reitin varrella ja siellä oli hautausmaaksi sopiva pieni hiekkaharju. Saarelle siirrettiin… osin väkipakolla… spitaalisia, kuuroja, sokeita ja muita vaivaisia. Mukaan annettiin laudat omaa ruumisarkkua varten. Hospitaalissa mainitaan vuosien varrella olleen ainakin 663 spitaalipotilasta, saaren viimeisen leprapotilaan kuoltua vuonna 1785. Onneksi me päädyimme saarelle omin voimin, vapaaehtoisesti ja ilman arkkulautoja.

Ensimmäiset merkinnät Seilin saaren houruinhuoneesta löytyvät vuodelta 1689. Saaren mielisairaala oli aikoinaan Suomen suurin. Vuodesta 1889 alkaen hoidossa oli vain naispotilaita. Syyksi saarelle joutumiseen riitti esimerkiksi irtolaisuus ja naimattomuus. Mielisairaalatoiminta Seilissä loppui vuonna 1962, mutta sairaalan aikaiseen uusklassiseen päärakennukseen on jätetty vankiselliä muistuttava potilashuone pakkopaitoineen kaikkineen. Rakennuksen pitkä käytävä on molemmin puolin täynnä ovia, joiden takana potilaita on pidetty. Tunnelma on kolkko, kun kiertelemme käytävillä ja luemme seinätauluilta Saaren historiaa. Houruinhuoneella kerrotaan majailleen ainakin 192 henkilöä.

Seilin kirkko

Seilin sympaattinen museokirkko on rakennettu edellisen tilalle vuonna 1733. Tuolloin ristikirkon alttarin vastainen sivu eli länsisakara omistettiin leprapotilaille. Muut vaivaiset istuivat lähempänä alttaria. Hautausmaan puolella hautoja valokuvatessani, havahduimme kirkon olevan yllättäen auki. Vastarannalla asuva naisihminen oli nimittäin kuullut saarella olevan paljon vierailijoita. Hän heilahti paikalle, avasi kirkon oven, veloitti kolme euroa sisäänpääsymaksua ja kertoili aiheen tiimoilta vähän uutta ja vähän vanhaa. Kirkon sisustus on kauniin vähäeleinen. Piilukirveellä veistetyt pintakäsittelemättömät seinähirret yhdistyvät sahalautaiseen tynnyriholvin muotoiseen kattoon. Katosta roikkuu kaunis votiivilaiva ja saarnastuoli on kömpelösti, mutta muuhun verraten konstraktikkaasti maalattu musta-valkeaksi.

Seilissä on kolme laituria, joista kahta mainostetaan. Saaren länsipuolella olevalle postilaiturille tulevat yhteysalukset ja yöpyjät, itäpuolella olevaan postilaituriin voi kiinnittyä päiväkäynnille. Me livuimme postilaituriin auringonpaisteessa, ohi viereisessä kaislikossa ruokailevan joutsenpariskunnan. Nautimme hospitaalin keittiöllä keittolounaan ja pohdimme, että vaikka Seilin historia olikin jo ennakkoon tiedossa, kuinka paljon enemmän paikan päällä käyminen antaa. Kylmäävä, kummallinen, kiinnostava Seili.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *