Kuppi nurin

Kuppi nurin

Maailma on suuri virhemarginaali, jossa moni arjen murhe on vain pisara meressä. Kun kuppi kumminkin menee nurin, eniten vituttaa kaikki. Tunne on todella kokonaisvaltainen. Raivoa ja voimattomuutta. Nukkumisen ja syömisen voi unohtaa. Perinteinen ongelmanratkaisuprosessi on tässä vaiheessa vain kaukainen haave.

Ongelma = Tilanne, jossa on tavoite, muttei välttämättä suoria keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Yleistä ongelmissa on, että ne mutkistuvat pitkittyessään. Viime aikoina siviilielämän tunnelmaa on kiristänyt kirjo erikoistilanteita. Sellainen saa ihmiset käyttäytymään keskimääräistä kummallisemmin. Tunteet ovat pinnassa ja porukassa tunnelma tiivistyy hetkessä, kun ongelma on riittävän haasteellinen, vaikeasti ratkaistavissa tai ratkaistavissa vain huonoilla vaihtoehdoilla. Lähtökohtaisesti kukaan ei toivo kenellekään mitään pahaa, vaan samasta asiasta keskustellaan pelkästään ”eri kielellä”. Usein tuloksetta.

Ongelmissa on kyseessä yleensä niin monta muuttujaa, että säätöjä ja korjausliikkeitä on tehtävä yhdessä. Paitsi jos osa porukkaa ei ymmärrä ollenkaan, miten tilanne heihin liittyy. Tai että syy on aina jossakin toisessa. Ihan pikku jutuista ei tule mieltään pahoittaa ja kaikkeen kuulemma tottuu. Reilusti suoraa puhetta positiiviseen sävyyn on aika paljon parempi kuin paljon paskan puhumista ja pahaa mieltä puskissa. Kuunteleminen ja toisen kuuleminen on usein vaikeaa, vaikka se olisi painotukseltaan tärkeintä.

Lempisanani ennakointi. Me kaikki voimme ennakoida ja mukautua eläväisissä olosuhteissa. Nähdä tilanteita pienen matkaa eteenpäin ja sammutella tulipaloja ennen kuin mitään liian stressaavaa ehtii tapahtua… ja se paljon puhuttu kuppi kepsahtaa kumoon. Pahinta on, kun ei ymmärrä ollenkaan mistä erikoistilanne on syntynyt ja kupit kaapissa ehtivät mennä nurin moneen kertaan, ennen kuin ehtii jäsentää yhtään järkevää lausetta päässään. Dominoilmiö aktivoituu, kun edellisestä mielipahasta ei ole vielä edes selvinnyt ja jo pukkaa kumulatiivisesti uutta tilannetta päälle.

Sanotaan, että työelämässä tiedotus ja aikataulutus ovat tavallisimmat kompastuskivet ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Tilanteet eskaloituvat usein siihen, että asioiden sijaan riitelevätkin ihmiset. Kun soppaan sekoittaa hiukan vääränlaista vallankäyttöä, alkavat mehukkaan ahdistuksen ainekset olla kasassa. Liikkuvien palasten yhteensovittamiseen liittyviä ongelmia puidaan päivittäin. Niissä tärkeintä on nopea tilannearvio ja tehokas toiminta parasta mahdollista lopputulosta kohden. Hyvästä stressinsietokyvystä ei ole haittaa.

Elämässä opitaan ja opetellaan sietämään pettymyksiä. Sekä pienessä että isossa mittakaavassa. Riittää kun yksikin tiimistä masentuu, ahdistuu, järkyttyy, suutahtaa, kaataa kuppinsa… tai mitä vaan… edes hetkellisesti… näkyy se heti kaikessa toiminnassa. Ympärillä olevista ihmisistä ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Ihmisiä on kohdeltava kuin itseään haluaisi kohdeltavan, niin pysyy paremmin mielessä sellainenkin seikka, että oman tunnereaktionsa takaa voi koettaa nähdä mitä toinen on yrittänyt tarkoittaa. Aika harvoin se on helppoa. Etenkään, jos on väsynyt ja yrittää vain epätoivoisesti suoriutua päivän tehtävistään.

Kun kaikkensa antaneena ja parhaansa yrittäneenä käteen jää vain riittämättömyyden tunne ja ajatus, ettei hyvää työtä ole arvosteltu, tapahtuu repsahduksia helposti. Jo tapahtuneiden sattumusten ja sankkana leijuvan ahdistuneen ilmapiirin syvyyksistä on paha huudella mitään järkevää, jos tilanteessa olevat henkilöt ovat totaalisen eri taajuuksilla. Ihan pikkuisen täytyy vielä työstää seikkaa, miksi kukaan ajattelee lähtökohtaisesti kenestäkään tai mistään ensimmäiseksi pahaa. Tai näkee asioita ylipäänsä vain negatiivisen kautta, jos ne eivät selkeästi sitä ole.

Kauhean hankala minimoida edes omaa virhemarginaaliaan, kun kuppi jo meni nurin ja ihan kaikki vituttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *