Villapaita on tarina

Villapaita on tarina

… tai melkein koko elämä. Tekovaiheessa kaikki muu, paitsi kutominen, on turhaa.

Käsin kudottu villapaita on paljon enemmän kuin paita. Valmiissa paidassa näkyy koko kirjo tekemisen vaiheita. Jos paidan kutoo kotisohvalla kaikessa rauhassa paikallaan istuen, on lopputuloskin todennäköisesti tasaisen rauhallinen. Kirjoneuleen ja yksivärisen neuleen kireys ei juurikaan eroa toisistaan ja valmis työ näyttää siedettävältä jo ennen prässäystä. Jos villapaitaa on kudottu osin autossa, osin liikkuvassa veneessä ja osin ties missä extreme -olosuhteissa, näkyy se väistämättä erilaisina tunnelmina ja kireyksinä paidassa. Ääriolosuhteissa esimerkiksi hihansuiden kuviot on pakko kutoa sukkapuikko-meinigillä niin kireästi, etteivät puikot lennä tuulessa. Ja silti niistä tuppaa tulemaan löysemmät kuin samankuvioisesta pyöröpuikoilla kudotusta helmasta. Kun matkaan lisätään hämärässä kutomisen aspektia tai vastaavaa muuta murhetta, näkyvät töyssyt välittömästi työn jäljessä. Olosuhteiden pakosta olen kaikesta huolimatta osoittautunut enemmän extremekutoja –tyypiksi.

 

Villapaita nro 4 – Tummansininen Lettlopi -islantilaislankapaita

Villapaita on kudottu helmikuussa, seesteisissä myöhäisillan… ja yön… sohva & tv –olosuhteissa ja rauhallisissa iltatyövuoroissa. Kyseisen yksilön mallikappaleena oli samanvärinen perulaisesta Lima-langasta tehty villapaita nro 2. Sen värisävyt olivat kuitenkin liian `likaisia´ makuuni ja lankakin liian heikkoa joka kelin ulkopaidaksi. Tämän toisen sinisen silmukoita laskin kuin Iisakin kirkkoa, että koosta tulisi mahdollisimman oikea. Itselle tekeminen on paljon helpompaa, kun mitat kulkevat livenä mukana. Vyötärön kohdalle tein rohkeasti pienet kavennukset, vaikkei sellainen islantilaiseen villapaitaan kuulukaan. Hihoistakin tuli yllättäen sopivan mittaiset, kun edellisen paidan virheistä oppineena ymmärsin vähentää kainalon kohdalta ylimääräisen parin sentin laskeumavaran pois. Äkkäsin, että helpointa oli mitata joku vanha, hyvin istuva pusero ja kutoa sen mukaan. Vaikka numero nelosen värit olivat käytännössä samat, kuin Limassa, näytti paita tyystin erilaiselta. Ja koska halusin vähän kikkailla, aplikoin hevosen jalkoihin, turpaan, harjaan ja häntään ruskean päälle mustaa, että tyyppi näyttäisi mahdollisimman paljon omalta hevoselta. Ennenkuulumatonta, mutta hyvä tuli.

 

Villapaita nro 6 – Musta Alafosslopi -islantilaislankapaita

Maaliskuussa aloitettu kudelma, jonka lankoja odottelin kuumeisesti edellisen paidan valmistuttua. Itse asiassa tilasin langat ensin harmaaseen paitaan, mutta kudottuani paksumpilankaisen `testipaidan´ ystävälleni, muutin mieleni. En olekaan harmaata tyyppiä. Ainakaan vielä. Mustan paidan hihat aloittelin turvallisesti kotisohvalla. Sitten tuli pääsiäisloma lappiin. Panostin siihen kutomismielessä valtavasti, mutta pettymyksekseni en harrastusten lomassa ehtinyt kutoa yhtään. Kotiinpaluun pitkä ajomatka mahdollisti onneksi hihojen valmistumisen. Paksu lanka eteni nopeaa tahtia… kunnes muiden kiireiden vuoksi unohdin koko kutimen. Kesäkuun puolivälissä, kun olin todennut veneellä, miten kätevä vaatekappale villapaita on merellä ja miten kaiken sen vedessä kellumisen voi hyötykäyttää kutomalla, kaivoin mustan teelmän esiin. Helmaornamentti alkuun, vyötärön kohdalle jälleen tuskallisen laskutoimituksen vaativat kavennukset ja niin minä pistelin kaarrokkeen hevosornamentin käpyineen valmiiksi yhden yön venereissulla Nauvoon. Paidasta tuli aika napakka, tarkempien mittailujen jäätyä vähemmälle, mutta prässäyksellä sekin asettui.

 

Villapaita nro 7 – Harmaa alafosslopi -jämälankapaita

Koska veneilyä tuli harjoitettua aika paljon kesän aikana ja kutomis-innostus roihusi valtoimenaan, aloitin saman tien seuraavan työn. Koska ystävän paksusta harmaasta paidasta jäi lankoja jonkin verran yli ja ensimmäiseen omaan paksulankaiseen tilatut värit eivät kelvanneetkaan itselleni, keksin tehdä jämälankapaidan yllätyslahjaksi ystäväni äidille. Ihan vaan kutomisen ilosta. Paidan mittausoperaatiot olivat mitä moninaisemmat, ettei asianosainen saa vihiä paitahankkeesta. Ystäväni valmista villapaitaa mm. sala-videokuvattiin lahjansaajan päällä… josta sitten pääteltiin paidan summittainen mitoitus. Haastavaa, mutta toisaalta helppoa, kun ei ole liikaa tietoa. On vain tehtävä suunnitelman mukaan. Helpointa paidassa oli hevosen väri. Sen tuli olla `perheen´ hevosen mukaisesti musta. Muita harmaan ja valkoisen sävyjä pyörittelin moneen kertaan, että langat riittäisivät mahdollisimman pitkälle. Vaihdoin jopa alkuperäisen käpykuvion sävyt päälaelleen vaaleasta tummaan. Jämälankavillapaitaa on tehty heinäkuun lämpimässä auringonpaisteessa veneen kannella ja ilta-aikaan sisällä salongissa. Se on vieraillut Turun saaristossa niin kauniilla Svinön-, Högsåran- kuin Pyytinkarin saarella. Hän on erityisen onnellinen villapaita.

Vuodessa paitoja on tullut tehtyä kymmenen. On aina yhtä jännittävää, miltä lopputulos näyttää. Jokainen paita on yksilö. Tekeillä oleva paita on -lopputuloksen pian nähdäkseen- saatava pakonomaisesti valmiiksi. Jokaisella kerralla paidan jälleen tavatessaan, elää uudelleen sen valmistumisprosessin tarinaa. Hulluutta, mutta välillä on ihan pakko keksiä jotain muuta tekemistä, ettei maailma hukkuisi islantilaisvillapaitoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *